Minä tunnustan
Laitanpa nyt minäkin sitten blogin saaman tunnustuksen siivittämänä tänne tunnustuksia itsestäni.
1) Reilu parikymppisenä kuvittelin hetken mielenhäiriössä haluavani lapsia. Onneksi mieheni oli asiasta erimieltä. Myöhemmin olen oivaltanut, etten suinkaan halunnut lapsia, vaan jotain tekemistä koska minulla oli tylsää.
2) En voi ymmärtää suvaitsemattomuutta. Minusta kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus elää maanpäällä ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.
3) En erityisemmin pidä suklaasta, enkä oikeastaan makeasta muutenkaan. Ainoat karkit johon minulla saattaa tulla himo on salmiakki. Salmiakkihan puolestaan on lähes suolaista ja minä himoitsenkin huomattavasti enemmän suolaisia herkkuja.
4) Uskon jokaisen ihmisen olevan itse vastuussa onnestaan.
5) En voi sietää kiihkoilua; kukin uskokoon mitä haluaa, mutta antakoon muidenkin tehdä niin. Omaa näkemystään ei pidä tulla tuputtamaan muille.
6) Kun hermostun huonosti käyttäytyviin, mekastaviin ja riehuviin lapsiin, hermostun oikeastaan heidän vanhempiinsa, koska heillä on mielestäni vastuu lapsensa käytöksestä.
7) Mielestäni on väärin kasvattaa lasta pumpulissa ja pyrkiä suojelemaan lasta kaikilta vastoinkäymisiltä ja mielen pahoittamiselta. Tästä ei voi seurata kuin ongelmia lapsen kasvaessa.
8) En voi käsittää, että joku haluaisi tehdä pahaa eläimille tai lapsille.
lähettänyt Pia
21.37
9 kommenttia:
Kivaa että olette vastailleet haasteseen! :)
Hei!
Itse sanoin jo pienenä tytön tyllerönä äidilleni etten halua koskaan lapsia. Teininä tunne vain vahvistui. Nuorena aikuisena taistelin ehkäisyjen ja niiden aiheuttaman migreenin kanssa. Rukoilin, että täyttäisin 30, että saisin sterilisaation. Nyt on 5 vuotta steriliaatiosta ja olen niin onnellinen. Migreeni on poissa ja voin nauttia seksistä vapaasti. Saman ihanan miehen kanssa olen ollut jo kohta 18 vuotta. Olen löytänyt sieluni kumppanin , joka jakaa elämän kanssani kahden ilman lapsia. Olen monesti törmännyt lauseisiin, että yhteiskunnassamme kuuluu tehdä lapsia. Olen mukamas niin itsekäs. Kyllä sinulla on helppoa, kun ei ole lapsia. (Maksaisivat lapsettoman pariskunnan maksamia veroja, niin olisivat hiljaa.) Onko lapsia...ei.. noh kyllä tässä on vielä aikaa jne..! Äitini ymmärtää täysin, isäni on vähän pettynyt. Oma on elämäni! Rakastan elämääni näin. Pidän ajatuksesta mennä ja tehdä tai vain olla, kun itse haluan. On meillä toki karvakasoja, niin ei tässä ihan joka paikkaan kuitenkaan mennä :) Koira tuo liikuntaa ja älyllistä toimintaa ja kissat rauhallista kotoisuutta, jos ei ilta formulaa oteta huomioon.
Kiva, että tällaisia blogeja on. Olisi mukavaa jakaa ajatuksia ja saada enemmänkin ystäviä vapaaehtoisesti lapsettomien puolelta. Olen kaveripiirissä ainoa lapseton.
Ohhoh! Ihan kuin olisin tuon tekstin itse kirjoittanut. Mukavaa, kun muutkin ajattelevat asioista samalla tavalla.
Kiitos tästä blogista, Ninan kommentti osui ja upposi. Toivottavasti jatkoa tulee! Olen lähes ainut lapseton ystäväpiirissäni ja lähes nelikymppisenä hieman ahdistaa. Ystävätär neuvoi, ettei kannata jäädä odottamaan mitään vauvakuumetta, vaan alkaa tekemään lapsia ennen kuin on liian myöhäistä... Ei, en voi uskoa tuollaista.
Anonyymeille....
Ei pidä ahdistua, vaikka neljäkymmentä tulossa mittariin ja ei ole lapsia. Itse täytin 36 marraskuun loppupuolella ja olen tavallani puhjennut kukkaan. Elämässä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että huh! Muiden mielipiteillä ei saa olla osaa eikä arpaa omaan. Kyllä lasta pitää haluta. Ei lapsia tehdä siksi, että joku kiintiö tulee täyteen tai varmuuden vuoksi. Jokainen sen itse sisimmässään tietää :) Siitä pidetään kiinni vaikka roviolla. Itse en vaihtaisi ajatusta hiljaisesta hetkestä erämaajärven rannalla tai tunturilla yllä kaiken siihen, että joku repii hihasta..mulla ei oo mitään tekemistä. Nyt muuton jälkeen tänne metsän keskelle...sukulaisetkin sanoivat,..että muutitte sitten tosissanne korpeen..kyllä tästä nauttii niin paljon ettei sanotuksia saa. Me olemme vieneet hiljaisuuden äärimmäisyyksiin. Jos käytte blogissani..ymmärrätte. Me nautimme tästä..piste.. eikä kellään ole nokan koputtamista. Kiva kuulla, että piditte kirjoituksestani. Oikein ihanaa uutta vuotta ja kirjoittamisiin!!
Samoilla ajatuksilla täälläkin! Itselleni oli mieletön kokemus löytää näin näetin välityksellä samoin ajattelevia ihmisiä. Olen vajaa kolmekymppinen nainen ja olen tehnyt päätöksen lapsettomuudesta kohdallani. Olen ollut kolme kertaa raskaana; kaksi kertaa saanut keskenmenon alkuvaiheessa ja kolmannella kerralla raskaus keskeytyi myöhemmässä vaiheessa ja itselläni oli tunne, että henki on lähteä. Tämän jälkeen päätös kypsyi lopullisesti, että en enää lapsia halua yrittää/tehdä. Oma äitini on synnyttänyt kolme lasta ja jokaisen kohdalla myös hän on ollut vähällä menettää henkensä..
Elän sinkkuna, pidän lapsista ja lapset pitävät vilpittömästi minusta, mutta tämä ei ole saanut minua enää haikailemaan lasten perään - muiden, kuten vanhempieni kylläkin. Monta vuotta olen saanut kuulla etenkin äitini suusta, että olisi ihanaa, mikäli saisi lapsenlapsia. Hän haaveilee mummoudesta ja siitä, että pääsee hoitamaan heitä, suunnittelee eläkepäivikseen, kuinka muuttaa lähellemme ja hoitaa aina lapsia, kun on tarvis.
Minulla on koiria ja olen eläinrakas muutenkin; haaveilen jopa kasvattajaksi ryhtymisestä. Suunnittelen tulevaisuudessa itselleni rakennettavaa taloa koiraystävällisyyden näkökulmasta kenneltiloineen ja saankin kuulla usein kommentin "..entäpä lapset, pitäähän heitäkin ajatella?". Uutta koiraa kun olen pariin otteeseen ottamassa, äitini kommentoi asiaa tyyliin "et voi ottaa useampaa koiraa, kuka mies sinut sitten haluaa ja entäpä lapset? Jos on monta koiraa, on se lasten kanssa hankalaa".
Ymmärtänette ongelman?
Joka tapauksessa en aio muuttaa mieltäni, vain koska vanhempani, pääasiassa äitini näkee minut naimisissa ja lapsia hankkimassa.
"Haittapuolia" olen havainnut, että ystävyyssuhteet ovat kärsineet. Koska olen tehnyt päätöksen lapsettomuudesta, minut usein jätetään kutsumatta ystävieni lasten syntymäpäiväjuhliin, tapaamisiin, joissa on lapsia mukana ja yhteydenpito on joidenkin tällaisten ystävien kanssa heikentynyt. Luokseni ei tulla kylään, kutsuistani huolimatta, usein lasten koirapelkoon vedoten.
Tässä suhteessa lapsettoman elämäni on yksinäisempää, en olisi olettanut menettäväni pitkäaikaisia ystäviäni päätöksen vuoksi, mutta niin vain kävi. Onneksi tilalle on löytynyt harvempi, mutta läheisempi ihminen harrastuspiireistä.
Kummiksi olisi silti ihan mukava päästä jos minut vain huolitaan päätökseni vuoksi? :)
Eikö kohta 6 ole ristiriidassa kohdan 2 kanssa?
Onko antaa kasvatusvinkkejä liittyen kohtaan 7? Kenties joustaminen kohdasta 8?
Ei voi muuta sanoa kuin että nämä lapsettomien kasvatusneuvot ovat kyllä parhaita. Asiathan ovat niin mustavalkoisia että kun kasvatat lapsen oikein, ei lapsi koskaan kiukuttele eikä käyttäydy huonosti... Haluaisin nähdä sen aikuisen joka ei koskaan ole kiukutellut tai käyttäytynyt huonosti.
Mielenkiintoista!
Lapsettomien kasvatusneuvot?
Jos ihminen haluaa tehdä lapsia (niinkuin suurin osa ihmisistä haluaa) ja se pieni prosentti, joka ei halua tehdä lapsia....ei sillä ole mitään tekemistä lapsen kiukuttelun tai huonosti käyttäytymisen kanssa.
Minä olen kiukutellut ja käyttäytynyt huonosti. Se on normaalia kasvamista ja rajojen kokeilua. Ei välttämättä ole oikein kasvattamista. Jokainen vanhempi varmasti tekee parhaansa ja ohjaa lasta/lapsiaan tekemään asiat oikein. Loppu on oikeastaan meistä jokaisesta itsestään kiinni. Jokainen on yksilöllinen, onneksi niin :) Täydellisyyttä ei ole. Elämä on asioineen on onneksi pirun värikäs.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu