Ei lapsia, kiitos!
Miksi olen valinnut lapsettomuuden? Syyt ovat moninaiset, mutta yksinkertaisin syy lienee se, ettei lapset kiinnosta minua eikä miestäni, eikä ole koskaan pahemmin kiinnostanutkaan. Emme kumpikaan myöskään oikein ymmärrä "miten lapset toimii". En väitä inhoavani lapsia, mutta noin keskimäärin en pidä lapsista (mahtuu maailmaan toki joitain lapsia joista pidän). Jostain syystä lapset (jopa täysin tuntemattomat) kylläkin pitävät minusta. Tuohon toteamukseen, etten keskimäärin pidä lapsista, pitäisi varmaan lisätä, etten keskimäärin myöskään pidä ihmisistä - paitsi sellaisista ihmisistä joiden seuran olen tietoisesti valinnut. Olen siis tavallaan asosiaalinen ihminen vaikka minulla paljon ystäviä onkin. Oikeastaan suurin osa ihmisistä (olivatpa he minkä ikäisiä hyvänsä) ovat minulle täysin yhdentekeviä.
Vuosien saatossa päätös lapsettomuudesta on vahvistunut. Nyt olen lähes 35-vuotias ja koskaan en mitään vauvakuumetta ole potenut, enkä vielä ole myöskään löytänyt itsestäni biologista kelloa. Tällä hetkellä elämme hyvin pitkälle sellaista elämää jota haluamme (jotkut asiat voisi toki olla toisin, mutta ne on enemmänkin unelmia), eikä siihen sovi lapset. Monet lapsettomuudesta seuraavat asiat ovat myös meille niin tärkeitä, että emme niistä ikinä haluaisi lasten takia luopua. Jonkun mielestä tuo on varmaan hirvittävän itsekästä, mutta monet hankkivat myös lapsia puhtaasti itsekkäistä syistä.
Koskaan emme mieheni kanssa ole joutuneet ihan lähipiirissä kokemaan suurempaa painostusta tämän asian suhteen vaan valintaamme on kunnioitettu (vaikkei kaikki sitä aina ihan ymmärräkään). Toisaalta esim. vanhempani ovat aina tukeneet päätöstämme ja he pitävät sitä hyvinkin järkevänä. En oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt mitä lapsenhankkimiseni tai -hankkimattomuuteni muille kuuluu. Niin kauan kun minä ja mieheni olemme tyytyväisiä omaan päätökseemme, se lienee meille paras ratkaisu. Yhteiskunnan paineet (esim. Vanhasen lausunnot) ovat minulle täysin yhdentekeviä, enkä ole koskaan kokenut niiden perusteella tarvetta ryhtyä lasten tekoon. Minusta on hienoa, että ne jotka tahtovat lapsia niitä tekevät (toivottavasti myös saavat), mutta maailmassa on valitettavan paljon myös ei-toivottuja lapsia tai vahinkoja. (Mitä helvetin vahinkoja; jos harrastat suojaamatonta seksiä voit tulla raskaaksi. Ok voit toki tulla raskaaksi vaikka käyttäisit ehkäisyäkin ja silloin kyseessä todellakin on vahinko).
Tavallaan on hassua että monessa yhteydessä pyydetään vapaaehtoisesti lapsettomia perustelemaan valintaansa tyyliin ”miksi et halua lapsia?” ja selitysten tulee olla todella hienoja, jotta niitä ei tulkita itsekkäiksi. Harvoin kai kukaan kuitenkaan kyselee lapsellisilta ihmisiltä ”miksi hankitte lapsia?”. Eikö lapsellisten ihmisten pitäisi yhtä lailla pystyä perustelemaan valintaansa kuin lapsettomienkin. Jos joskus joltain vanhemmalta kysyy miksi hänellä on lapsia, yleisin vastaus lienee ”no se nyt vaan on tapana”. Lapsia siis hankitaan ilman sen suurempaa miettimistä vaan koska se on tapana…
lähettänyt Pia
13.17
6 kommenttia:
Minkä ikäisenä suunnilleen päätit tai huomasit ettet halua lapsia? Minä olen nimittäin vasta 15 ja kirjoituksesi oli kuin lainaus omista ajatuksistani. Uskon vakaasti, että tämä haluttomuuteni tehdä lapsia tulee pysymään läpi elämän.
Hienoa että tietää oman määränpäänsä, minä nyt 25vuotias ja en lapsia kaipaa elämääni kuten ei mihenikään.
Valitettavan usein vaan sukulaiset painostaa lapsen hankintaan. mikä saa minut vihaamaan on ehkä voimakas sana, mutta ainakin karttamaan ihmisiä.
On kamalaa kun kaikilla lähipiirissä on lapsia ja jokainen marmattaa vuorollaan meidän valinnastamme olla lapsettomia.
Oletko törmännyt tälläiseen omassa arjessasi.
Olen itse töissä hoitoalalla ja pidän työstäni ja teen työni siellä hyvin, mutta en ole koskaan halunnut itselleni omia lapsia. Minusta on ihanaa vapaa-aikana elää vain itselleni ja nauttia ihanasta ja hemmottelevasta miehestäni. Monet työtovereistani eivät ymmärrä tätä, että jos nainen ei tee omia lapsia. Ovat käyneet minua salassa haukkumassa esimiehille ja osastonhoitajille sekä työtovereille, että kohtelisin huonosti ihmisiä tai lapsia töissä. Tämä ei kuitenkaan pidä ollenkaan paikkaansa. Minusta tuntuu, että olen itse töissäkin paljon pirteämpi, kuin ne joilla on kotona niitä pieniä lapsia, kun käytän vapaa-aikani itselleni.Ovat myös sanoneet minulle, että hänen mies ei pitäisi naisesta, joka ei tee lasta jne. Minä kuitenkin olen onnellinen elämääni näin.
"Monet lapsettomuudesta seuraavat asiat ovat myös meille niin tärkeitä, että emme niistä ikinä haluaisi lasten takia luopua."
Et (ainakaan tässä) kirjoita auki sitä, mitä ne asiat mahtavat olla. Todennäköisesti niitä sanotaan harvoin silloinkaan, jos joku kysyy perusteluja lapsettomuudelle. En sano että pitäisi. Mutta syytökset "itsekkyydestä" tai "kypsymättömyydestä" liittyvät siihen, että katsotaan, että noiden "lapsettomuudesta seuraavien ihanien asioiden" arvo ja ilo on vähäinen sen ilon rinnalla kun vanhemmuus toteutuu edes jossain määrin mielekkäällä tavalla. Lapsen synnyttämistä ja kasvattamista verrataan esimerkiksi toivon synnyttämiseen ja kasvattamiseen maailmaan. Tietenkin lapseton itsekin voi "toivoa" tuoda, mutta harvoin se on perusteluna lapsettomuudelle. Elokuvailtoja, pitkiä seksisessioita tai rauhallisia aamuja ei ehkä helposti nähdä "toivon tuomisena maailmaan", eli niille jotka pitävät vapaaehtoista lapsettomuutta itsekkyytenä, hedonistiset elämänarvot eivät ole korkeassa kurssissa. Myös viitsimättömyys ja laiskuus - lasten hoitaminenhan vaatii paljon työtä - yhdistetään usein itsekkyyteen. Korkeassa iässä olevat monesti pitävät suurimpana ja tärkeimpänä aikaansaannoksenaan / elämänlahjanaan lapsia. Ja lapsen hankkimista ei perustella sen takia, että valtaosalla toimii suvunjatkamisvietti: viettejä ei perustella, vaikka niitä voi hillitä tai niitä vastaan voi toimia. Ja se luonnollisesti kiinnostaa niitä, joille suvunjatkamisvietti on luonnollinen osa itseä: miksi joku toimii suvunjatkamisviettiä vastoin? Lisäksi lapsia ei tehdä vain omaksi iloksi, vaan yhteisön ja yhteiskunnan jäseniksi: lasten tekeminen tai tekemättä jättäminen on yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen asia. Olen itse lapseton nainen lähempänä viittäkymmpiä, lapseton lähinnä pakon sanelemista syistä, en ole joutunut perustelemaan, mutta en ole myöskään kärsinyt kovin lapsettomuudestani (olen opiskellut ja harrastanut paljon; mulla on ollut läheisyyttä sisarten lasten ja kummilasten kanssa). Naimattomuutta pitää jonkun verran perustella: tarpeeksi oikea vastaus taitaisi olla: "en ole osannut muodostaa parisuhdetta." Ehkä jollekin velalle tarpeeksi oikea perustelu lapsettomuudelleen voisi olla: "en tunne niitä tunteita, joita lapsen haluamiseen tarvitaan."
Oi ihanaa! Vapaaehtoisesti lapsettomuudesta saa puhua siis ääneenkin? (Monesta lähteestä kun saa hieman toisenlaista viestiä...)
Olen 25-vuotias nainen, ja en ole koskaan halunnut lapsia. Lapsuudesta muistan kuinka muilla tytöillä oli omat nuket joita pukivat ja hoitivat, minua eivät nukkeleikit juuri kiinnostaneet. Jopa kotileikit ällöttivät. Muut tytöt tiesivät jo n. 10-vuotiaana mitä itkevälle vauvalle pitää tehdä...minun teki ensimmäisenä vain mieli juosta karkuun. Vieläkin pikkulasten itku saa ihokarvat nousemaan pystyyn.
Veljelläni on lapsia, ja heitä kyllä on kiva käydä katsomassa. "Onneksi" asun sen verran kaukana ettei lapsenlikaksi ole vielä joutunut. Ja töissä/salilla/kaupassa saa aimo annoksen äityköiden siitä valituksen määrästä kuinka lapsiperheen arki on RASKASTA! No shit sherlock...tuliko yllätyksenä? Ja samaan hengenvetoon vakuutellaan kuinka lapsi antaa paljon. Paljon se myös viekin, ja julkisesti siitä ei saisi puhua. Eihän?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu