Perheenlisäyksen merkit

Eihän se mitään, että asuu kerrostalokaksiossa vuokralla. Mutta annas olla, kun muutat omakotitaloon, vaikka vain pieneen sellaiseen, niin lapsiahan sitä on ainakin harkinnassa riippumatta siitä, että mielipide on ilmaistu useaan kertaan ja hieman painokkaastikin joskus. Kun ikää tuli 25, alettiin kysellä varovaisesti, että jokos kohta kenties. No kun ei. Kolmosella alkava ikä onkin sitten jo mahdotonta.

Muutimme neljä vuotta sitten maalle omakotitaloon -> lisätilan tarve, selkeästi jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta sen jälkeen ostettiin farmariauto -> sinne mahtuu vaunut, pakko olla jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta auton ostosta (eli vuosi talon ostosta) mentiin naimisiin -> no tietty, virallistaahan homma täytyy ensin, nyt viimeistään on jälkikasvua tulossa.

Naimisissa oltiin kaksi vuotta, kunnes perheenlisäystä vihdoin tuli vuosi sitten: toinen koira. Siinähän ovat ja ihmettelevät. :D

Jotkut sentään suhtautuvat asiaan fiksusti. Kun kerroin äidilleni, että kohta meitä on lisää, hän kysyi heti, tuleeko kissa vai koira. Joku, olisikohan ollut veljeni, kysyi että onko samaa rotua (kuin koira). Ja ne muut sitten...

Aina ei edes auta, kun kertoo käyneensä sterilisaatiossa 30-vuotiaana, kun "eikös sen voi purkaa?" on seuraava kommentti. Onneksi nyt on ikää jo 35, voin alkaa sanoa olevani aivan liian vanha tekemään lapsia. :P

Kohtaaminen

Juhlimme vappua "vanhalla porukalla" ystäväni luona. Juhlat kestivät pari kokonaista päivää ja sisälsivät runsaasti naurua ja laulua. Kiitettävästi ehti paikalle myös perheellisiä ihmisiä, ainakin piipahtamaan.

Keskustelin erään minulle entisestään tuntemattoman kolmikymppisen herrasmiehen ja tämän tyttöystävän kanssa asuinpaikasta ja sen valitsemisen kriteereistä. "Toki lapset vaikuttavat asunnon ihannesijaintiin," sanoin, "mutta koska meille ei tule lapsia, meidän ei tarvitse ottaa sitä huomioon sijaintia miettiessämme."
"Miksei tule?" nuori mies huudahti, selvästi hämmentyneenä. Ennen kuin ennätin reagoida mitenkään, hän punastui ja jatkoi: "Anteeksi! Olipa idioottimainen kysymys."

Jatkoimme keskustelua asumisesta ja hurrasin mielessäni miehen jopa humalatilassa (pienellä viiveellä, mutta kuitenkin) toimivalle tilannetajulle. Mainittakoon siis vielä, että mä en tunge lapsettomuutta tai sen valitsemista joka keskusteluun, mutta kun tässä puhuttiin keskusta- ja lähiöasumisen hyvistä ja huonoista puolista.

maailman ilmiöitä

Päivitetäänpä taas, kun on toivottu yleisön pyynnöstä ja oikein radiossakin mainittu :)

Hörhölukijoille tiedoksi: Seuraavassa (tai ainakin lähiaikoina) Ananda-joogalehdessä on puhetta vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Anandasta ja jälleenmyyntipaikoista tarkemmin http://www.anandalehti.fi/

Keskustelin eräässä käsityöihmisten tapaamisessa lapsettomuuden valinnasta. Hieman yllätyksekseni kymmenkunnassa kanssaihmisessä olikin pari muutakin, jotka korostivat valinneensa lapsettoman elämän.
Yllättyneisyyteni paljasti hämmentävän asian: Huomasin itse olleeni ennakkoluulojen vaalija - käsitöitä tekevät ihmiset ovat tietenkin todella äidillisiä ja hoivaviettisiä, neulovat töppösiä ja pikkunuttuja ja katselevat maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Tämä kaikki siis huolimatta siitä, että olen itsekin käsityöfanaatikko!

Toinen nyt mietityttävä asia on kaikkien puheissa heiluva Nina Mikkonen. Kotiäitiys on lapsen eduksi ja ainoa sivistynyt vaihtoehto. Mikkosen sanoin on toki marginaalitapauksia, kuten yksinhuoltajat. Todella marginaalista!
Kysymykseen "Entä jos äidin on pakko mennä töihin esimerkiksi taloudellisista syistä" Mikkonen vastaa "On tehtävä todellinen arvovalinta." Onko todella lapsen edun mukaista olla äidin seurassa vuorokauden ympäri, vaikka se tarkottaisi yhteisiä retkiä leipäjonoon? Lapsen edun mukaista lienee tasapainoinen, toimeen tuleva perheyhteisö ja riittävä määrä sosiaalisia kontakteja, ikäryhmän seuraa ja altistumista muidenkin aikuisten auktoriteetille. Puhumattakaan siitä, että aika harva vanhempi on koulutettu varhaispedagogi, joka osaa objektiivisesti arvioida lapsen tarpeita, kehitystä ja kipupisteitä.

Noh, mitäs minä näistä tiedän, lapseton "nainen". Mitähän mieltä Nina Mikkonen muuten olisi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?

Joulu, tuo juhlista hartain

En taas oikein tiedä, miten suhtautuisi tiedusteluihin joulunvietosta. "Kenen luo te menette jouluna?" on kuultu taas useamman kerran. Kun vastaan, että olemme pääasiassa kotona, reaktiot vaihtelevat hämmentyneestä "Ai, ettekö te juhli joulua?" aina osaaottavaan "Voi, no mutta kai sekin voi olla ihan mukavaa" asti.

Kyllä se voi olla oikeinkin mukavaa, siksi me oman joulunviettotapamme olemme valinneet. Meillä on avoimia kutsuja paitsi kummankin vanhemmille, myös perheeseen kuuluvaan lapsiperheeseen. Emme ole olosuhteiden uhreja, emme hylättyjä raukkoja. Emme istu aattoa kotona nyyhkyttäen kaipuutamme emmekä upota yksinäisyyttämme tujakkaan glögiin.

Joulu on mulle tosi mieluinen juhla. Joulukuusi on ollut koristeltuna jo toista viikkoa ja ensimmäinen hyasinttikin on ylikukkinut. Odotan kovasti ylihuomista, kun saa keittää aamukahvia hiljaisessa kodissa ja istua kuusta katsellen, rauhoittuen, rakastaen. TV:stä tulee Lumiukko, joka on mulle yhtä merkittävä osa joulua kuin kinkku monille.

Kyllä me sukuloidaankin, mutta avoimella aikataululla. Ei olla sovittu mitään etukäteen eikä sovita. Pääasiassa vaan nautitaan rauhassa kiireettömyydestä ja joulun tunnelmasta.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole väittää, että meidän joulumme on parempi kuin muiden. Mutta ihan yhtä hyvä se on, ihan yhtä oikea joulu. Joulu tulee lapsettomien pariskuntien lisäksi tänäkin vuonna myös sinkuille, leskille ja muille yksineläjille. Heidänkin joulunsa on ihan oikea ja juuri oikeanlainen joulu. Toki moni on vasten tahtoaankin yksin, mutta silloinkin asian surkuttelu hänelle on hieman hyvän maun vastausta.

Viettäkää joulu juuri siten, kuin itse toivotte - joulu on mahtava tilaisuus olla hieman itsekäs. Kunnioittakaa myös toisten jouluja, ovat ne millaisia tahansa. Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Vauvariemua ;)

Olin illanvietossa vanhojen opiskelukavereiden kanssa - mahdolliset kirjoitusvirheet siis humalatilan syytä.

Olen niin onnellinen. Kuulimme vauvauutisen parilta, joka todella, TODELLA haluaa lapsen. Samalla sain riemuita siitä, että kukaan, KUKAAN ei kysynyt multa vauvauutisia. Koko ilta ilman yhtään tiedustelua perhesuunnitelman suhteen!

Olin iloinen ystävistä, heidän onnestaan ja omasta, lapsettomasta elämästäni.

Sterilisaatiotaivas

Pitkäaikainen haaveeni toteutui alkuvuodesta, kun pääsin vihdoin ja viimein sterilisaatioon. Minulle laitettiin klipsit. Leikkaus sujui hyvin ja toipuminenkin, vaikka kipujen kanssa oli haasteellista. Pieni leikkausarpikin parani ilman tulehtumisia. Ensimmäisenä tunteena sterilisaation jälkeen pinnalle nousi eheys ja kokonaisuus. Ikään kuin sterilisaatio olisi tehnyt minusta sellaisen ihmisen ja naisen, jollainen minun kuuluukin olla. Toisena tuli helpotuksen, vapauden ja ilon tunne: "Vihdoinkin!" Ei sitä osaa edes kuvailla. Samalta se varmaankin tuntuu, kuin minkä tahansa pitkäaikaisen unelman toteutuminen. Euforiaa ja jotain mitä on vaikea uskoa todeksi. Kaikista liikuttavinta oli kuitenkin se, että kumppanini ja ystäväni iloitsivat kanssani. He ymmärsivät, kuinka tärkeä asia tämä oli minulle (myöskin perheelliset ja lapsia haluavat ystäväni). Joka tapauksessa olen iloinen, että ehkäisyhelvetti kohdallani on ohitse ja olen päässyt sterilisaatiotaivaaseen. Siellä on hyvä olla.

"Omaansa kyllä rakastaa"

Törmäsin otsikon väitteeseen taas. Musta se on pelottava väite, jopa kauhean vaarallinen, jos sitä käytetään kannustusmielessä. "Tee vaan lapsi, kyllä omaansa rakastaa."

Mitäs jos ei rakastakaan? Vain yhden äidin olen tosin kuullut tunnustavan sen ääneen: "No onhan se perhettä, mutta ei se muuten ole erityisemmin ihana. Kai mä sitä tavallaan rakastan, tai en mä tiedä, olen mä siihen ainakin kiintynyt." Samaan aikaan keskustelupalstoilla lynkataan äidit, jotka kehtaavat haaveilla töihinpaluusta ennen kuin on pakko. Tarviiko niitä kakaroita tehdä, jos niiden kanssa ei edes viihdy, niin! Huono äiti!
Kuka siinä ilmapiirissä uskaltaisi edes sanoa, vaikka kokisikin, ettei itsellä se rakkaus noin vain syttynytkään?

Rakas ystäväni, miespuolinen, kertoi lapsen synnyttyä, ettei vielä tunne mitään sitä kohtaan. "Vähän niin kuin meille ois muuttanut joku tyyppi, joka me ollaan just tavattu kadulla. Ihan vieras. Eiköhän sitä rakasta sitten kun sen oppii jotenkin tuntemaan. Toivottavasti se ei ole kusipää." Pisteet rehellisyydestä!

Samaan aikaan, kun kilpaillaan siitä, kuka rakastaa lastaan eniten, tilastot kertovat lohdutonta kertomaansa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, lapsentapoista ja psykooseista. Lapset itsekin voivat pahoin. En sano, että se johtuisi rakkauden puutteesta, vaan väitän, ettei kaikkia ole syytä kannustaa lisääntymään.

Mä olen kroonisesti masentunut. Olen joskus tuonut sen lapsikeskusteluissa esiin ja sanonut, että synnytyksenjälkeinen masennus veisi multa luultavasti joko hengen tai perheen. Nääh, sanovat Iloiset Lisääntymiseen Kannustavat, toi on vaan pelkoa, sun pitää päästä sen yli. Kyllä sä huomaat, että tilanne on ihan eri, kun se lapsi on oma! Ei susta sitten tunnu tolta!

Vaikka se lapsi olisi kuinka oma ja kuinka rakas ja kuinka kultainen, ei se toimi ihmelääkkeenä jo rikkinäisiin parisuhteisiin, ei paranna kroonisesti sairasta ihmistä eikä saa välttämättä niitä vanhemmuuden vaistoja heräämään. Ei se vaan ole sellainen itsestäänselvyys, jona sitä tunnutaan pitävän.

Kiukuttelua

Tänään suututtaa Helsingin sanomat.

Jonkin aikaa sitten siellä keskusteltiin siitä, kuinka e-pillereiden estrogeeni tappaa pikkukaloja joutuessaan vedenkiertoon virtsan mukana.
Lähetin kommentin aiheesta käytyyn keskusteluun. Hyvin asiallisesti esitin, että mielestäni olisi hyvä avata keskustelua sterilisaation ikärajasta Suomessa - jos ikäraja olisi 25 tai vaikka 27 nykyisen kolmenkymmenen sijaan, moni nainen välttyisi syömästä "turhia" hormoneja vuosien ajan.

Kommenttiani ei koskaan julkaistu. Ehkä se oli jotenkin huomattavasti asiattomampi kuin keskustelussa julkaistu toinen kommentti "Estrogeenien käyttö tulisi heti kieltää lailla ,koska niitä käyttävät naiset tuhoavat luonnon tärkeitä ketjuja.Naiset tuhoavat maapallomme eläimistön ja tulevaisuuden."

En tiedä. Eikö sterilisaatiosta saa puhua?

http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=1841059

Voiko velalla olla lapsia?

Pohdin tässä yhtenä iltana niinkin hassua ilmiötä kun lapsellinen vela – siis en suinkaan sitä kuinka lapsellisia me vapaaehtoiset lapsettomat ollaan vaan sitä voiko ihminen olla ajatusmaailmaltaan vela vaikka hänellä olisikin lapsia. Minä väitän että voi ja väitän jopa tuntevani ainakin yhden tällaisen henkilön.

Tajusin nimittäin tässä päivänä eräänä että minun äitini on ajatusmaailmaltaan selvästikin vela. Luulen että hän on aikanaan tehnyt minut ja veljeni lähinnä siksi että se kuuluu asiaan. Äitini on myös keskustellessamme minun valinnoista sanonut että jos hän olisi aikanaan asiaa tarkemmin ajatellut, olisi hänkin saattanut jäädä lapsettomaksi. Äitini suhtautuminen lapsiin on aina ollut hyvin käytännönläheistä – ei mitään turhaa lässyttelyä vaan hoidetaan ne asiat jotka täytyy hoitaa (ruokkiminen, vaatetus, vaipanvaihto, yms.). Tämä suhtautumistapa näky myös hyvin siinä miten äitini suhtautuu veljeni lapsiin, hän ei missään vaiheessa mennyt onnesta sekaisin tullessaan mummoksi, eivätkä lapsenlapset ole hänelle mikään itseisarvo. En kuitenkaan katso äitini olleen huono äiti ja rakkauttakin olen saanut häneltä ihan riittämiin. Samoin hän selvästikin rakastaa lapsenlapsiaan. Vieraisiin lapsiin äitini on aina suhtautunut välinpitämättömästi, eikä hän koskaan ihastele puolitututtujen tai edes tuttujen lapsia.

Tarkemmin asiaa pohdittuani aloin myös epäillä anoppini olevan ajatusmaailmaltaan melkoisen vela. Minä olen siis varma että äitini on vela vaikka hänellä lapsia onkin ja melko varma että anoppinikin on vela ja niinpä voinkin seuraavaksi pohtia voiko velalainen ajattelumalli periytyä.

Gynepolilla

Kävin jokin aika sitten sterilisaation tulotarkastuksessa gynegologian poliklinikalla. Odotushuoneesta tekisi mieli jättää vähän palautetta sairaalan henkilökunnalle. Ensinnäkin se oli ankea ja masentava. Toisekseen ainoat lehdet, joita siellä oli esillä, olivat Vauva, Syöpä ja Tekniikan Maailma. Siis miettikääpä sitä. Koska tämä maailma muutenkin on niin hiivatin takapajuinen oletan, että TM -lehti oli tottakai miehille. Eihän nyt nainen voi sellaista lehteä lukea!


(Syöpä -lehden esilläolon ymmärrän täysin, se on siellä syystäkin, mutta kyllä te fiksut tajuatte tämän jutub pointin. Tuskin tarvitsee rautalangasta vääntää...)

Outo kohtaaminen

Olin lenkillä metsässä. Vastaani tuli tiibetiläinen mies, joka pysähtyi juttelemaan. Juttelimme niitä näitä. Yht'äkkiä mies käski minun käyttää tuplaehkäisyä. "Minusta tuntuu, että sinä et halua lapsia, ja tulet todella helposti raskaaksi. Ole varovainen."

Mitä tästäkin taas ajattelee?
Lukeeko otsassani "Ei äidiksi, kiitos"?
Onko aurani jotenkin täydellisen ei-äidillinen ja samalla äidillinen?
Ja kyllähän mä tiedän, että mulla on synnyttäjän lantio, mutta että ventovieraatkin jo kommentoi raskautumisalttiuttani?

Tuntuu ihan polttomerkityltä elovenatytöltä. Ja alastomalta.

Ikä ja täyspäisyys.

Yhteiskuntaamme kuuluu erottamattomana osana viisaamman tahon asettamat ikärajat. Tietty numero on se maaginen raja, jonka saavutettuasi olet yhteiskunnan mielestä automaattisesti tarpeeksi järkevä ja kykenevä johonkin päätökseen tai toimintoon. Millaisia ikärajoja meillä sitten on?

15 oikeuttaa tekemään työsopimuksen, jos oppivelvollisuus on täytetty.

16 oikeuttaa harrastamaan seksiä.

18 oikeuttaa ostamaan mietoja alkoholijuomia, päättämään uskonnollisesta vakaumuksesta, ajamaan autoa ja moottoripyörää, menemään naimisiin sekä äänestämään.

Ja vaihtamaan sukupuolta.

20 oikeuttaa ostamaan kaikkia alkoholijuomia ja menemään risteilylle arkipäivinä ilman 30-vuotiasta huoltajaa.

21 oikeuttaa ajamaan linja-autoa tai raskasta ajoneuvoyhdistelmää.

23 oikeuttaa menemään risteilylle viikonloppuisin.

25 oikeuttaa adoptoimaan lapsen.

Saadaksesi sterilisaation olet täyspäinen täytettyäsi 30.