perjantai 30. maaliskuuta 2007

Sä kadut sitä myöhemmin!

Virsi on vaihtunut! Ennen se kuului "Sä olet vielä niin nuori, kyllä se mieli muuttuu myöhemmin." Nyt olemme päässeet vaiheeseen "Sä tulet katumaan sitä myöhemmin, jos et tee lapsia. Muista, että sun hedelmällisimmät vuodet alkaa olla ohi. Kuka sua vanhana tulee katsomaan, jos ei omat lapset ja lapsenlapset?"

Mitä minun pitäisi myöhemmin katua? Sitä etten painostuksesta hankkinut kotiini ihmistä, jota en oikeasti halunnut?

Lähtökohta ajatusmallissa lienee surkea yksinäisyys kotiin jämähtäneenä vailla sosiaalisia kontakteja. Pitäisikö kersoja siis hankkia turvaamaan vanhuuden sosiaaliset kontaktit? Omien kokemuksieni mukaan ei lapset tai lapsenlapset ole mikään sosiaalisten kontaktien automaatti.

Ystävistäni suurin osa tapaa vanhempiaan muutaman kerran vuodessa. Pariutuneet riitelevät keskenään, mennäänkö meille, teille, eri teille vai ollaanko kotona. Yksineläjänä menen äitin joulupöytään, vietän juhannuksen mökillä sekä vaihdatan entisellä kotipaikkakunnallani säilytyksessä olevat renkaan syksyllä ja keväällä. Käytännössä käyn näyttämässä naamani ja tapaamassa vanhempiani ja isovanhempiani 4 kertaa vuodessa. Päivissä laskettuna kuitenkin vietän aikaa noin kuukauden verran vuodessa. Kuukausi lienee enemmän kuin monella muulla. Vanhempani ja isovanhempani ovat kaikki erittäin hyvässä kunnossa. Vanhemmat eivät ole vielä lähelläkään eläkeikää ja isovanhemmat täysin skarppeja, vaikka fyysinen terveys ei ihan priimaa olekaan.

Jos läheiseni olisivat palvelutalossa, vanhainkodissa tai jopa vuodeosastolla, tuskin kävisin edes neljä kertaa vuodessa. Kuulostaa julmalta, mutta tämä on nykypäivää. Vaikka mieli hinkuisi kerran päivässä vanhaa äitiä katsomaan, ei se ole mahdollista. Jos läheiset asuu palvelutalossa tai laitoksessa, ei sinne niin vain pyyhälletä. Kaukana asuvalle vierailu tietää joko kallista hotelliyötä tai 1000 kilometriä autossa istumista.

Mitä minä siis tulen katumaan? Sitä etten hankkinut vastentahtoisesti elämäni sulostuttajia ajalle, jolloin olen vanha? Miksi kukaan kiusaisi itseään ja mahdollisia lapsiaan viikonloppuvierailuilla vanhainkotiin pitkän matkan päähän? Kyllähän varmasti pari kertaa vuodessa vieraita riittäisi niin pitkään kun kotona pystyy asumaan. Ja kotona asuessa voi itse pitää huolta sosiaalisesta elämästään.

Eli viesti lienee "Hanki paljon lapsia. Voit sitten vanhana ja raihnaisena ikävöidä, kun edes omat lapset eivät viitsi vanhaa äitiä katsomassa."

Eiköhän liene viisainta, että allekirjoittanut jättää tulevien veronmaksajien hankkimisen muille. Jos lapsia hankkisin kuitenkin, katuisin menetettyjä mahdollisuuksia ja menetettyä elämää. Mulla on luultavasti vain yksi elämä ja elän sen niinkuin haluan.

3 kommenttia:

Blogger VELA74 kirjoitti...

juu kadun mäkin varmasti mut just nyt menee pälli, jos oon paksuna, mä kun en oo koskaan halunnu noita kekaroita. hjelp mej!!!!!!!!!!!!!

22. huhtikuuta 2008 klo 3.33  
Blogger Daniel.Palatz kirjoitti...

Olen vasta 15 mutta jo nyt tuntuu siltä ettei halua lapsia omaan elämään. Olen ilmaissut kantani muutamille ystävilleni (naispuolisille) ja vastaanotto on ollut aika samankaltaista kuin tekstin kirjoittaja kertoi; "Kyllä sä vielä haluat!" tai "Mitä järkeä olla haluamatta lasta" tai "Mikä lasten vihaaja sä oot?!" kuului monen suusta ja lasten hankkimista varsin hanakasti ja raivoisasti puolusti luokallani oleva tyttö joka on tiedottanut itse varsin kovaan äänee haluavansa lasta ja vaikuttaa kuin hänellä olisi jo nyt vauvakuume päällä.. Eli tätä sitten saa kestää läpi elämän.. Onneksi olen sen verran luupäinen ettei koskaan kenenkään kommentit minua ole loukanneet :D Mutta on todella surullista miten vasta 15 vuotiaiden keskuudessa jo tyrkytetään vanhemmuuden iloja vaikka kenelläkään ikäluokastani ei ole tietoakaan siitä vastuusta ja huolesta, mitä me itse tuotamme juuri tällä hetkelläkin vanhemmilemme. Kaikki eivät halua tätä stressi määrää ja joidenkin on niin ihmeen vaikeaa tajuta sitä..

25. kesäkuuta 2008 klo 18.02  
Anonymous Gaia kirjoitti...

^minusta osoittaa todellista kypsyyttä, hyvää itsetuntoa ja ajattelukykyä pystyä jo nuorella iällä pohtimaan kriittisesti asetettuja normeja ja käytöstapoja eikä vaan mennä virran mukana. Itsekään en ole koskaan halunnut lapsia, en muista tarkkaan milloin ensimmäistä kertaa tiedostin asian mutta muistan ajatelleeni jo joskus yläasteella miten vieraalta äitiyden ajatus minusta tuntuu. Tottakai aina välillä kyseenalaistaa omia päätöksiään ja tuntemuksiaan, mikä on normaalia ja olisi itseasiassa huolestuttavaa mikäli niin ei tekisi, koska kynsin ja hampain omassa ajatusmallissaan roikkuminen ja sen aggressiivinen puolustaminen kertoo mielestäni usein ihmisen suuresta epävarmuudesta sen päätöksen suhteen :) Mutta aina olen kuitenkin hyvin nopeasti tullut siihen tulokseen että lapsiperheen elämä ei ole minua varten!

5. elokuuta 2008 klo 13.53  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu