Perheenlisäyksen merkit
Eihän se mitään, että asuu kerrostalokaksiossa vuokralla. Mutta annas olla, kun muutat omakotitaloon, vaikka vain pieneen sellaiseen, niin lapsiahan sitä on ainakin harkinnassa riippumatta siitä, että mielipide on ilmaistu useaan kertaan ja hieman painokkaastikin joskus. Kun ikää tuli 25, alettiin kysellä varovaisesti, että jokos kohta kenties. No kun ei. Kolmosella alkava ikä onkin sitten jo mahdotonta.
Muutimme neljä vuotta sitten maalle omakotitaloon -> lisätilan tarve, selkeästi jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta sen jälkeen ostettiin farmariauto -> sinne mahtuu vaunut, pakko olla jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta auton ostosta (eli vuosi talon ostosta) mentiin naimisiin -> no tietty, virallistaahan homma täytyy ensin, nyt viimeistään on jälkikasvua tulossa.
Naimisissa oltiin kaksi vuotta, kunnes perheenlisäystä vihdoin tuli vuosi sitten: toinen koira. Siinähän ovat ja ihmettelevät. :D
Jotkut sentään suhtautuvat asiaan fiksusti. Kun kerroin äidilleni, että kohta meitä on lisää, hän kysyi heti, tuleeko kissa vai koira. Joku, olisikohan ollut veljeni, kysyi että onko samaa rotua (kuin koira). Ja ne muut sitten...
Aina ei edes auta, kun kertoo käyneensä sterilisaatiossa 30-vuotiaana, kun "eikös sen voi purkaa?" on seuraava kommentti. Onneksi nyt on ikää jo 35, voin alkaa sanoa olevani aivan liian vanha tekemään lapsia. :P
Muutimme neljä vuotta sitten maalle omakotitaloon -> lisätilan tarve, selkeästi jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta sen jälkeen ostettiin farmariauto -> sinne mahtuu vaunut, pakko olla jälkikasvua tulossa. Puoli vuotta auton ostosta (eli vuosi talon ostosta) mentiin naimisiin -> no tietty, virallistaahan homma täytyy ensin, nyt viimeistään on jälkikasvua tulossa.
Naimisissa oltiin kaksi vuotta, kunnes perheenlisäystä vihdoin tuli vuosi sitten: toinen koira. Siinähän ovat ja ihmettelevät. :D
Jotkut sentään suhtautuvat asiaan fiksusti. Kun kerroin äidilleni, että kohta meitä on lisää, hän kysyi heti, tuleeko kissa vai koira. Joku, olisikohan ollut veljeni, kysyi että onko samaa rotua (kuin koira). Ja ne muut sitten...
Aina ei edes auta, kun kertoo käyneensä sterilisaatiossa 30-vuotiaana, kun "eikös sen voi purkaa?" on seuraava kommentti. Onneksi nyt on ikää jo 35, voin alkaa sanoa olevani aivan liian vanha tekemään lapsia. :P
lähettänyt Kati
22.29
28 kommenttia:
Tuota, minä olen käynyt lävitse kutakuinkin saman kuvion ja voin todeta, että edelleen tulee vihjeitä jälkikasvusta, vaikka ikä alkaa nelosella. Nyt ne vihjeet tulee vaan vähän vieraammilta eli töistä ja tuttavilta; lähi- ja kaveripiiri on vihdoin asian sisäistänyt. Nuo vieraammat ovat ilmeisesti tässä vaiheessa huolestuneet, että eikö tuo pahvi tajua, jotta rupeaa olemaan kiire.
Hei!
lueskelen tätä ja muita vastaavia sivustojani ajankuluksi, kun vietän sterilisaation jälkeistä sairaslomaa. Kivaa ja asiallista (=ei meuhkaavaa) juttua.
Joku tuolla aiemmin esitti ajatuksen, että voisi olla vela, vaikka on lapsia. Tunnistan itseni tästä. Tai ehkä minun pitäisi perustaa oma ryhmä: vapaaehtoisesti yksilapsiset. Ainakin yksi työkaveri tunnusti, hieman hämillään, samoin ajatelleensa että yksi lapsi voisi riittää. Sekin on selkeesti väärä ajatus monien mielestä.
Mun mieheni setä viimeksi kesällä alkoi suu vaahdossa selittämään, että yksilapsisuus on väärin lasta kohtaan, että jokaisella pitäs olla oikeus sisaruksiin. Enpä keksinyt mitään nasevaa sanottavaa (enkä halunnut haastaa riitaa).
Turha on yrittää mihinkään kuviteltuihin normeihin ahtautua. Ne ovat naisille niin tiukat ja vielä keskenään ristiriitaiset (ihanteena maisteriskotiäiti), ettei ikinä mikään ole hyvä.
Veyla
Kiitos tällaisesta blogista.
Itse olen myös vapaaehtoisesti lapseton kun en vaan koe että minun pitäisi täyttää tätä maata lapsilla. Maailmassa on muutenkin jo lapsia joita on hankittu ilman sitä kultaista lankaa ja mielummin (jos joskus tulee sellainen olo edes) antaisin tällaiselle kodin. Mutta siihen asti joudun vastailemaan, kuuntelemaan ja olemaan uteluiden, piinaavien kyselyiden ja katseiden kohde..olenhan JO kolmekymmentä, omakotitalo ja ne kolme koiraa...
Hei!
Kiittelen tässä minäkin blogia.
Olen aina ollut tyytyväinen lapseton nainen. Olen löytänyt rakkaan aviomiehen, joka ei haikaile vauvan perään. Olen siis tyytyväinen, ainakin olin tähän asti. Jouduin tänä syksynä ensimmäistä kertaa kasvokkain lapsettomuuden varjopuolien kanssa, melkein tekisi mieli jatkaa, että onko yllätys, että vasta nyt(?)
Olen kolmevitonen nainen, jonka hyvä ystävätär sai tänä syksynä esikoisensa. Ensimmäistä kertaa koin, että jäin hänen tiiviin ystäväpiirinsä (lue toiset äidit) ulkopuolelle. Pitääkö näin olla? Onko se luonnon laki, että ystävyys muuttuu, kun toisesta tulee äiti. Tietysti kaveruus muuttuukin, mutta sitä myös helposti kokee, että muut ädit työntävät kauemmaksi lapsettoman. Onko muilla näitä kokemuksia?
En ole joutunut uteliaiden sukulaisten "koska lapsi tulee?"-kysymysten kohteeksi, mutta tämä syksy sai hakeutumaan tälle blogisivustolle. Internetistä ei nimittäin kovin montaa vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevää sivustoa löydy.
Maria
Hei blogin pitäjä ja komentoija Maria!
Olen kohta 30v nainen, joka on myöskin vela eikä sitä tietysti juuri kukaan sukulainen ymmärrä saati suurimmasta osasta vasta äitiytyneistä kavereista.
Miksi lapsia pitäisi hankkia vain siksi, että naisen ikiaikainen rooli on ollut lisääntyä? Ei nykyaikana sentään enää ole ihmisen elämä kiinni siitä, onko poikia tuomassa leipää vanhusten pöytään! Minusta ei tunnu yhtään siltä, että pitäisi ruveta lasta pukkaamaan.
Kaksi kissaa minulla ja avomiehelläni on, ja ne riittävät meille vallan mainiosti. Ja kavereilla on lapsia, jos niitä haluaa hoitaa (ne tulevat salamana vaippojen kanssa ovelle jos mahdollisuutta sivulauseessakaan vilauttaa).
Meillä miehen suvun nuorimmainen on 2-vuotias tyttö. Huomaan kanssa tämän Marian huomaaman asian, että ulkopuolellehan siinä jää! Jos kehtaan ottaa osaa lapsi keskusteluun ja sanoa mielipiteeni (tiedän kyllä paljon lapsista ja ole niiden kanssa paljon tekemississä kun kavereilla niitä kaikilla on) mutta sepä kuitataan tyyliin "mitä se sinäkään tiedät kun sinulla ei niitä itsellä ole". No en vissiin sitten mitään. Eipä viitsi pitää kälyihinsä mitään yhteyttä kun eivät pidä minään kun en ole äiti. Surullista ja köyhää heidän puoleltaan.
Hei sinä, joka kommentoit ajatuksiani! Kiitos taustatuesta.
Kerroit siitä ulkopuolisuuden tunteesta, jonka koet kälyjesi seurassa. Kulttuurissamme elää (ilmeisesti!) edelleen vahvasti ajatus, että nainen ei ole oikea nainen ilman lapsia. Eli siis vain äiti voi olla oikea aikuinen nainen. Lapsettomat naiset ovat joidenkin silmissä vanhoiksi venähtäneitä tyttöjä, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi.Surullista tosiaan! Mutta he ovat väärässä.
Mutta onneksi meidän lapsettomien elämässä on niin paljon hyviäkin asioita!Harrastuksia ja parisuhdetta voi hoitaa, kun kaikki energia ei mene lasten tarpeisiin. Olen varmasti nuorekkaampi kuin jotkut synnyttäneet kanssasisareni. Voi kamalaa, miten kehtasin sanoa tuon!!! Mutta totta se on, ei voi mitään :)
Varmasti meidän lapsettomien pitäisi avoimemmin kertoa, että emme halua lapsia. Esimerkiksi minä olen pelokkaana jättänyt asian suuremmaksi osaksi arvailujen varaan. Myönnän, että pelkään itsekkään ja kummajaisen leimaa. Mutta hienoa, että saan tukea vaikkapa täältä sivustolta. Kiitos!
Ja voimaa sinulle kommentoija ja muillekin!
Maria
Hei Kati - ja muut tekstiä tällä sivulla kommentoineet!
Pidin hurjasti teidän rehellisistä teksteistänne, sillä juuri noinhan se menee... Valintaa joutuu perustelemaan uudestaan ja uudestaan.
Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta todennäköisesti haluaisin jälkikasvua jossain vaiheessa. Mielestäni on kuitenkin kummallista, että nainen ei saisi itse päättää omasta ruumistaan. On aivan luonnollista tehdä lapsettomuuspäätös, jos lasta ei halua. Ja sitä haukutaan usein mediassa itsekkääksi päätökseksi! Olisiko parempi olla vastentahtoisesti tai velvollisuudesta äiti? Enemmän minua epäilyttävät naiset, jotka haluavat lapsen aivan hinnalla millä hyvänsä...
Asiasta toiseen: Olen etsimässä kahta lapsettomuuden vapaaehtoisesti valinnutta naista mukaan Aamusydämellä-ohjelmaan (www.yle.fi/aamusydamella). Kyse on puolituntisesta tv-ohjelmasta, jossa kaksi ihmistä keskustelee juontajan seurassa jostakin aiheesta (tällä kertaa itse valittu lapsettomuus) oman kokemuksen kautta. Olisitko sinä, Kati, tai joku teistä tekstiä kommentoinneista kiinnostunut tulemaan? Jos kiinnostuit, minut saa kiinni osoitteesta linda.lappalainen@yle.fi.
Minua ei telkkariin saa ihan helpolla. :) Välitän viestisi keskustelupalstallemme.
hei täältäkin, ihanaa että on tällainen blogi joka kirjoittaa munkin ajatuksista!
olin tulossa kysymään tänne että onko olemassa joku foorumi jossa vala-henkiset ihmiset kokoontuvat?
mukavaa talvea, jos se nyt joskus tulisi...
t
On olemassa kaksikin vela-palstaa, toinen löytyy Googlella hakusanoilla "vapaaehtoiset lapsettomat" ja toinen on Ellien vela-palsta.
Täällä on hyviä juttuja, jatkakaa samaan malliin :)
Hei!
Koitin etsiä jotain järkevän oloista Vela-sivustoa, mutten löytänyt. Siis järkevällä tarkoitan nyt jotain yhdistys-sivustoa tai tämmöistä, en tarkoittanut että nämä jutut olisivat järjettömiä!
Minä olen lapseton. En vapaaehtoisesti, toistaiseksi.
Olen kykenemätön saamaan lapsia, mutta tiedättekös mitä.. alan pikkuhiljaa kyllästyä! Juuri samanlaista utelua saan kuin tekin, eikä sitä sitten vaan voi sanoa ettei pysty saamaan lapsia.. se on kuitenkin niin intiimi asia.
Ennen tyydyin vaan hymyilemään, nykyään sanon jo reippaasti: emme tee jälkikasvua.
Minä olen siis syntynyt lapsettomaksi, sain tiedon joskus murkkuiässä, eli ei olla yritettykään..
.. enkä edes tiedä, haluanko yrittää! Pikkuhiljaa on ruvennut ärsyttämään kaikki toiveikkaat adoptiosta puhujat ja lääketieteen kehittymisestä puhujat! On myös alkanut ärsyttää koko mammakuvio, mikään ei oo niin tärkeää kuin joku mammailu...
Tiedän, kuulostan murrosikäiseltä. Osittain varmaan tämä on joku vastareaktio surulle, sillä minä olen kyllä haaveillut perheestä ja rakastan lapsia ja jos lapsia joskus saan, niin haluaisin olla aika paljonkin kotiäiti...
.. mutta nyt olen vain herännyt ajatukseen, miksi? MIKSI?
Liian monta suunnitelmaa jo tehty jonkun lapsen takia, adoption takia. Nyt pitää mennä naimisiin, että saadaan adoptio vireille ennen kuin on liian myöhäistä, nyt mennään jatko-opintoihin, koska sitten jos joskus adoptoidaan, se on liian myöhäistä.
Koko ajatus alkaa inhottamaan minua. Haluan olla itsenäinen. Ehkä mun tarkoitus on olla se kiva täti tai kummi?
Mut joo. Oisko kellään mitään hyviä vinkkejä, mistä saisin lisää tietoa vapaaehtoisesti lapsettomien ajatuksista?
Hei kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat ja muut aiheesta kiinnostuneet!
Olen sosiologian opiskelija Lapin yliopistosta ja teen opinnäytetyötä aiheesta valittu lapsettomuus. Käytän tutkielmani aineistona kyseistä aihetta käsitteleviä kirjoituksia ja Internetin keskustelupalstojen viestiketjuja.
Oletko jostakin syystä valinnut lapsettoman elämän? Minkälaista elämäsi on vapaaehtoisesti lapsettomana? Olen kiinnostunut kaikista omasta tahdosta valittuun lapsettomuuteen liittyvistä kokemuksista, näkemyksistä ja ajatuksista!
Kerään kirjoituksia, joiden pituus ja tyylilaji on täysin vapaamuotoinen: voit kirjoittaa yhtä hyvin asiaproosaa kuin vaikkapa runoja, tai voit tiivistää ajatuksesi ranskalaisin viivoin. Haluan kirjoituksia lapsettoman elämän valinneilta naisilta ja miehiltä, minkä ikäisiltä tahansa. Vaikka et itse olisikaan vapaaehtoisesti lapseton, mutta sinulla on aiheesta jotakin sanottavaa, niin olen kiinnostunut myös sinun kirjoituksistasi. Voit kirjoittaa täysin nimettömänä. Kirjoitusten lähettäjien anonymiteetti tutkimusraportissani on taattu.
Jos kiinnostuit, niin ota minuun yhteyttä sähköpostilla. Kerron mielelläni lisää tutkimuksestani ja halutessasi voin kirjoitustasi varten esittää tarkentavia kysymyksiä, joihin erityisesti etsin vastauksia. Kiitos jo etukäteen!
-Mikko Laitila
miklaiti@ulapland.fi
Loistava blogi. Itse olen 18-vuotias, ja en todellakaan lapsia koskaan aio hankkia. Sen vaan tietää itse sisällään; itse minä itseni parhaiten tunnen. On todellakin raivostuttavaa joutua kuuntelemaan vanhoja virsiä "kyllä sinäkin vielä joskus haluat". Kuulostaa ehkä typerältä sanoa että olen varma päätöksestäni, koska olen näin nuori, mutta en todellakaan pidä sitä mahdollisena, että arvomaailmani kääntyisi yhtäkkiä päälaelleen. En ole koskaan pitänyt lapsista, mutta eläimistä sen sijaan pidän. Onneksi kuitenkin jotkut ihmiset ymmärtävät olla ihmettelemättä ja käsittävät, että meitä on moneen junaan. Odotan innolla sitä päivää, jolloin saan itsekin sterilisaation ja koko rumba on ohitse!
Luke, voisin kirjoittaa sinulle omia ajatuksiani, mutta en tiedä osoitettasi. Jostain syystä klikkaamalla "Luke"-nimeä, en pääse lähettämään sinulle sähköpostia. Onko sinulla joku sellainen osoite, jonka voit laittaa julkisesti esille?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Luken sähköpostiosoite on hänen viestissään ihan viimeisenä.
Katopas, sokian pitäs hommata vissiin lasit! :D Kiitos Kati! :D
Itsekin taidan olla vapaaehtoisesti lapseton, jos sitä sanaa voi käyttää 18-vuotiaasta naisen alusta.
Tässä vaiheessa nyt ainakaan kukaan usko, että olisin mielipiteeni kanssa kovinkaan tosissani tai että se olisi pitävä, vaan ihan jokainen, jolle olen asiasta maininnut, on sanonut että "kyllä sun mieli vielä muuttuu". Ikävä tuottaa heille pettymys, mutta en millään usko, että se muuttuu. Miksei muka tässä isässä voisi vielä tietää, mitä elämältään haluaa ja mitä ei?
Äiti säästelee rattikelkkoja ja barbie-nukkeja tulevia lapsenlapsiaan varten (ei anna minun lahjoittaa pois omia nukkejani). Olenkin monta kertaa sanonut, että saa kysellä niiden lastenlasten perään veljeltäni. Mie en siihen hommaan ajatellu ryhtyä.
"Et käyny riparia, et aio mennä naimisiin etkä muka hanki lapsiakaan, sähän oot oikea vastarannan kiiski". Aika tutun kuuloinen lause, noh, ehkä minä muiden silmissä sitten olen, ja ylpeä siitä. Miksi pitäisi tehdä asioita vain siksi, että muutkin/suurin osa tekee? Jos ei näe näitä asioita tärkeiksi elämässään, niin voi elää ilman.
Minä ainakin aion elää hyvän ja antoisan elämän ilman lapsia. Elää itselle. Niitä lapsia on maailmassa ihan tarpeeksi, ja aikas moni vieläpä ilman vanhempia.
En minä vihaa lapsia, itse asiassa pidän niistä, ja meinaan varmaankin opiskella koulunkäyntiavustajaksi kun tästä ensin lähihoitajaksi valmistun.
Harmi muuten, että Suomessa sterilisaatioikäraja on tosiaan niin korkea.
Heh, ehkä pitäisi käydä ulkomailla teettämässä toimenpide ;)
Itsekin kuulun vapaaehtoisesti lapsettomiin. Monille olen uskaltanut sanoa tämän ääneen, kaikki eivät silti halua uskoa sitä todeksi. Luulen, että monet sukuni jäsenet luulevat jo, että emme voi mieheni kanssa saada lapsia ja minua ärsyttää eniten se, että monet varmasti säälivät meitä. Argh! Koska tottahan toki melkein kolmikymppiset, avioituneet ja omakotitalossa asuvat nuoret haluavat lapsia....
Työskentelen opettajana ja pidän aidosti työstäni. Työssäni huomaan pohdiskelevani jatkuvasti sitä seikkaa, että miksi ihmeessä yleensä sellaiset ihmiset joiden asiat ovat muutenkin ihan päin hel*****ä vuodesta toiseen hankkivat lapsia kaikista eniten. (Ihan oikeasti, monesti tuntuu ainakin siltä).
On paljon pahempaa tehdä lapsi vaan sen takia, että niitä "kuuluu" tehdä ja sen jälkeen antaa lapsen elellä lähes oman onnensa nojalla, kuin olla vapaaehtoisesti lapseton.
Nostan suuresti hattua niille perheille joilla on sijaislapsia. Koska jos oikeasti rakastaa lapsia, ei voi olla väliä onko lapsi biologisesti oma vai jonkun muun. Lapsirakkaudellahan sitä lastenhankintaa niin monesti perustellaan. Näitä sijoituskotia tarvitsevia lapsia on Suomi täynnä ja onneksi monet ovat näille onnettomille sieluille valmiita tarjoamaan rakastavan kodin ja turvallisen ympäristön.
Yksi vanhempi kollegani kannusti minua viime viikolla hankkimaan lapsia totemalla, että "kyllä se sitten palkitaan, kun ne ovat aikuisia". Huh! Eli parikymmentä vuotta pitäisi parhaista elinvuosista uhrata, jotta on sitten 20 vuoden kuluttua ehkä tyytyväinen, kun lapset ovat sentään jo aikuisia..
Jaahas. Juttuni lähti rönsyilemään. Sorry!
Heissan!
Olen freelance-toimittaja ja tekemässä Helsingin Sanomiin juttua vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Etsin haastateltavaksi yli 40-vuotiasta lapsetonta pariskuntaa.
Mikäli jutussa esiintyminen kiinnostaa, minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse (venla.pystynen@gmail.com) tai puhelimitse 045 1300 111.
Paljon kiitoksia!
Venla
Loistava blogi! Luin näitä juttuja ja nyökyttelin itsekseni. Niin tuttua, niin tuttua...
Olen itsekin vapaahtoisesti lapseton. Nuorena jouduin kokemaan sen helvetillisen kyselytulvan tuttavilta ja sukulaisilta eli "milloin perheenlisäystä". Sen jälkeen alkoi painostusvaihe - jopa lääkäreiden ja gynegologin taholta. Minua peloteltiin yksinäisellä vanhuudella ja sillä ettei minulla ole kenelle jättäisin perintöni. Eipä tehonneet uhkaukset minuun.
Nyt olen yli nelikymppinen ja saan olla rauhassa moisilta jutuilta.
Ei kai tämä blogi ole hiljentynyt..? Harmi, jos niin.. :(
Hiljentynyt siinä mielessä, ettei kukaan meistä ole taas saanut aikaiseksimitään kirjoitettavaa, mutta ei kirjoittamista lopetettu ole!
unikeko
Voi kun kuulostaa tutulta... Juuri ylittyi kolmenkympin rajapyykki ja kohta muutetaan miehen kanssa kerrostalosta omakotitaloon ja hommataan yksi auto lisää. Tottakai se tarkoittaa perheenlisäystä! Ei tässä voi kuin pyöritellä päätään tuolle ihmisten ajatusten tympeälle kaavamaisuudelle...
Hei Kati, olisiko mahdollista että sinuun voisi olla yhteydessä sähköpostitse? Oma osoitteeni olisi tanja@siriontime.com jos voisit laittaa sinne vaikka viestiä.
hei, ja hyvä mieli kuin löysin tämän sivun. olen kohta 40 ja kuulen kokoaika kysymyksiä miksi ja miksi ei halua lapsia, PITÄISI jo olla jne, haluaisin joskus vaihtaa sanoja ihmisen kanssa joka ajattelee niinkuin minä. Ja nyt tiedän etten ole yksin tässä asiassa kuin luin teidän muiden juttuja
Jotenkin helpottavaa lukea blogin juttuja koska olen aina kuvitellut olevani jotenkin epänormaali. Viitisen vuotta sitten marssin lääkäriin koska halusin sterilisaation ja sitä ei minulle myönnetty koska oli 29 vuotias. Nyt viisi vuotta myöhemmin mietin kierukan uudelleen asentamista vs. sterilisaatiota. Mieleeni vain hiipii ajatus omasta terveydestä (kohdunkaulan- ja rintasyövästä, onko parempi sterilisoida vai jatkaa kemiallista ehkäisyä. Osaako joku kertoa asiasta lisää?
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu