Ruuhkavuodet
Mä täytän seuraavaksi 30. Ensimmäiset silmänalusrypyt on saapuneet eikä Alkossa enää milloinkaan kysytä papereita. Kolmenkympin kriisillä mua on peloteltu jo parin vuoden ajan, mutta kriiseilyn sijaan tunnun olevan hetki hetkeltä enemmän sinut itseni ja ikäni kanssa. Ensi vuonna saan jo hakea lähetteen sterilisaatioon ja pääsen askelta lähemmäksi pysyvästi lapsetonta elämää.
Samaan aikaan ihmettelen ympärilläni paisuvien navanympärysten armeijaa. Paisuu se mullakin, en mä sillä, mutta nää muut saa vauvoja. Seuraavan puolen vuoden sisällä syntyy ainakin kuusi sellaista vauvaa, joista tulee jonkinlainen osa elämääni tai joita ainakin silloin tällöin varmasti tapaan. Kuusi! Saman verran on syntynyt myös kuuden edellisen kuukauden aikana.
Tunnen iloa tulevien vanhempien toiveiden toteutumisesta ja pelkoa omasta puolestani - kai se on jonkinlaista mustasukkaisuutta omista ystävistä? Pelkää ystäviensä menettämistä, jo ajankäytöllisistä syistä mutta myös sen paljonpuhutun mammalandian vaikutuksesta. Joidenkin elämän se vauva (lapsi) täyttää laidasta laitaan ja kukkuroilleen. Minulle puhutaan kuin vähäjärkiselle: "Kyllä sinäkin vielä ymmärrät" tai "No, näitä asioita nyt oppii vaan ymmärtämään paremmin kun saa lapsen...". Minä-pronomini muuttuu me-muotoon ja facebook-statuksissa aikuinen ihminen kirjoittaa pottasaavutuksista, pukluista ja vauvarokoista kuin ne tapahtuisivat hänelle itselleen.
Onneksi tiedän, että osa ihmisistäni ei eksy mammalandiaan tai muutu höynähtäneeksi kakankoostumuksenraportoijaksi. Tunnen niitäkin äitejä (vanhempia), jotka ovat omia itsejään edelleen lapsen saatuaan, vaikka toki lapsi käytännön asioiden järjestämiseen, maailmankatsomukseen ja ihmissuhteisiin vaikuttaakin.
Eräs näistä ihanista vanhemmista kertoi vauvauutisen juuri samana päivänä, kun mä olin kauhunhiki otsallani tehnyt itse raskaustestin. Onnittelin vilpittömästi iloiten ja niin hänkin minua. Mahdutaan toistemme elämiin päätöksimme päivinemme.
Samaan aikaan ihmettelen ympärilläni paisuvien navanympärysten armeijaa. Paisuu se mullakin, en mä sillä, mutta nää muut saa vauvoja. Seuraavan puolen vuoden sisällä syntyy ainakin kuusi sellaista vauvaa, joista tulee jonkinlainen osa elämääni tai joita ainakin silloin tällöin varmasti tapaan. Kuusi! Saman verran on syntynyt myös kuuden edellisen kuukauden aikana.
Tunnen iloa tulevien vanhempien toiveiden toteutumisesta ja pelkoa omasta puolestani - kai se on jonkinlaista mustasukkaisuutta omista ystävistä? Pelkää ystäviensä menettämistä, jo ajankäytöllisistä syistä mutta myös sen paljonpuhutun mammalandian vaikutuksesta. Joidenkin elämän se vauva (lapsi) täyttää laidasta laitaan ja kukkuroilleen. Minulle puhutaan kuin vähäjärkiselle: "Kyllä sinäkin vielä ymmärrät" tai "No, näitä asioita nyt oppii vaan ymmärtämään paremmin kun saa lapsen...". Minä-pronomini muuttuu me-muotoon ja facebook-statuksissa aikuinen ihminen kirjoittaa pottasaavutuksista, pukluista ja vauvarokoista kuin ne tapahtuisivat hänelle itselleen.
Onneksi tiedän, että osa ihmisistäni ei eksy mammalandiaan tai muutu höynähtäneeksi kakankoostumuksenraportoijaksi. Tunnen niitäkin äitejä (vanhempia), jotka ovat omia itsejään edelleen lapsen saatuaan, vaikka toki lapsi käytännön asioiden järjestämiseen, maailmankatsomukseen ja ihmissuhteisiin vaikuttaakin.
Eräs näistä ihanista vanhemmista kertoi vauvauutisen juuri samana päivänä, kun mä olin kauhunhiki otsallani tehnyt itse raskaustestin. Onnittelin vilpittömästi iloiten ja niin hänkin minua. Mahdutaan toistemme elämiin päätöksimme päivinemme.
lähettänyt san
21.23
10 kommenttia:
Niin, elämänkokemukset muuttavat ihmistä, millaisia sitten ovatkin. Tulet huomaamaan, että ystävien elämänmuutokset eivät lopu vauvaan, vaan lapsi kasvaa, niitä saadaan ehkä lisää, ja vähitellen vanhemmuudesta tulee erottamaton osa heidän persoonaansa ja elämäänsä. Lapseton ystävä menettää osin sen ystävän, jonka tunsi, niin se vain menee. Ei ystävä välttämättä muuta hurmosmammalandiaan, mutta vanhemmuus kyllä väistämättä muuttaa sitä miten ystävä maailman kokee ja miten näkee siinä itsensä. Surettaahan se, sitä tuntee haikeutta siitä, että ystävien ajankäyttö ja elämänsisältö muuttuvat niin, että entisenlainen yhdessäolo vaatii aina ylimääräistä järjestelyä eikä ystävyyteen välttämättä riitä samalla tavalla energiaa kuin aikaan ennen lapsia. Mutta ellei hyväksy ystävän muuttunutta elämää, menettää lapsettoman ystävän lisäksi sen ystävän, joka on kasvavien lasten vanhempi. Niin se vain menee.
Olen nyt 10 vuotta seurannut ystävien kasvavaa perheellistymistä ja vaikka haikeutta ei voi olla tuntematta siitä mitä itse on menettänyt, voin kuitenkin iloita siitä, miten onnelliseksi lapset ja äitiys tekevät ystäväni. Minulla on edelleen paikka heidän elämässään, vaikka se on erilainen kuin aikana ennen lapsia. Se on vain hyväksyttävä.
Taas kerran yksi turha blogi. Ole vittu lapseton, mutta älä saarnaa muille. Ja samat sanat niille jotka hankkii lapsia. Eläkää omaa elämäänne. Blogit ovat kuin ylen keskusteluohjelmat, keino tuputtaa omia kokemuksia ja saada julkisuus-fix ilman idolsin noloutta.
Anonyymi hyvä, haluan oikaista yhden väärinkäsityksesi: Blogi nimenomaan vastustaa saarnaamista elämänvalinnoista ja peräänkuuluttaa jokaisen oikeutta päättää itse perhemuodostaan. Ikävää, jos olemme olleet asiassa näin epäselviä. Pyrimme selkeämpään viestimiseen jatkossa.
Se on jännä miten näihin maailmaan turhimpiin blogeihin jaksetaan kuitenkin kommentoida :)
LULZ! TROLL'D!!
Niin kuulun myös tähän "ei lapsia, kiitos" kategoriaan. Onneksi alkaa olla ikää sen verran, että harvemmat aloittavat enää sitä "minäkään tuossa iässä..." ruikutusta. En ole koskaan haaveillut lapsista. Lapsenakin lähinnä tuhosin vauvanukkeja... ei vain ole mun juttu. :)
Olen seurannut tätä ystäväni kanssa jonkin aikaan ja tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin oikeastaan minnekään. Nyt kun pitkästä aikaa katson tänne niin on hienoa huomata ettei tämä ole kadonnut minnekään. Vaikka seuraankin hiljaa vieressä niin seuraan silti.
Toinen aihe mitä seuraan on "Mieti vielä" joka käsittelee mm. parisuhteita ja sitä kuinka pitää olla tosi itselleen. Sielä on hyvä juttu "Ollaksesi ihminen, sinun on haluttava samaa kuin minä" joka mielestäni kannattaa katsoa.
http://mietiviela.blogspot.com/
Minäkin seuraan aktiivisesti tätä blogia ja toivon aina uusia päivityksiä. Kiitos tästä.
Minäkin olen lapseton. Tällä hetkellä kaveripiirissäni kolmella on pieni lapsi, 1 on raskaana ja kolme yrittää epätoivoisesti raskautua. Ja siinä ne kaverini oikeastaan olivatkin.
Omalla kohdallani lapsiuteluja on hillinnyt pitkään jatkunut sinkkuelämä. Viimeksi muutama viikko sitten sain kuulla kuinka minäkin muutan mieleni kunhan löydän miehen.
Olen minäkin iloinen kaverien puolesta kun saavat lapsia, mutta toisaalta (itsekäästi?) olen myös hiukan harmissani. Kaverien lisääntymisestä nimittäin seuraa se, että olen aika yksin. Kahvitteluhetket, tyttöjen illat, yhteiset matkat, festarireissut, mökkijuhannukset jne ovat historiaa. Miten minä edes sen lisääntymishaluisen miehen tapaisin kun en koskaan käy missään? :) Yksin en viitsi/halua käydä ravintolassa syömässä, baareissa, kahviloissa jne. Olen kyllä matkustanut yksin, mutta aika tympeätä se oli, ei vaan sovellu mulle. Täytyy kai vaa odottaa, että ensimmäiset alkavat erota :D (Tämä oli vitsi.)
Loistava postaus kiitos! Mutta omasta vinkkelistäni tätä voisi tarkentaa: "Minulle puhutaan kuin vähäjärkiselle: "Kyllä sinäkin vielä ymmärrät" tai "No, näitä asioita nyt oppii vaan ymmärtämään paremmin kun saa lapsen..."".
Nähdäkseni ymmärrys josta nuo puhujat sulle puhuvat eivät liity niinkään järkeen kuin tunteisiin: lapsen hankkiminen on enemmän tunneasia kuin järkiasia. On niitä, jotka pitävät veloja tunnevammaisina, ei vähäjärkisinä vaan "vähätunteisina". Mutta se joka tuolla lailla on sulle puhunut, on kyllä mielestäni vähäjärkinen ja ehkä samalla paljotunteinen. Viisaalla ihmisellä musta on järki ja tunteet balanssissa, eikä silloin mennä ylittämään yksityisyyden rajoja epähienotunteisilla kommenteilla tai olemaan besserwissereitä puhumisen kohteen psyykkisestä kehityksestä tulevaisuudessa.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu