torstai 9. syyskuuta 2010

Lapsi huijaamalla


Minusta on aivan järkyttävää lukea/kuulla joidenkin naisten mielipiteitä siitä mihin he ovat oikeutettuja halutessaan lapsen. Minusta on aivan uskomatonta, että joukostamme löytyy naisia joiden mielestä on täysin oikeutettua naruttaa mies isäksi. Millä he oikeuttavat itselleen esim. tilanteen, jossa he jättävät pillerit pois kertomatta kumppanilleen (joka on tehnyt selväksi ettei halua lapsia ainakaan vielä) ja raskaaksi tullessaan toteavat yksinkertaisesti, että joku pilleri oli unohtunut tai ettei mikään ehkäisykeino ole täysin varma? Harvoin pistää niin vihaksi kun lukiessa tällaisia vinkkejä keskustelupalstoilla, jossa naiset kysyvät mitä tehdä kun mies ei halua lapsia ja itsellä on kauhea vauvakuume. Mihin hävisi oikeus omaan tahtoon? No ehkäpä se ei koskekaan miehiä, sillä saman ilmiön toinen puoli on naiset, jotka mielestään voi tehdä abortin kysymättä kumppanin mielipidettä (tarkoitan tässä nimenomaan vakituisessa suhteessa olevia ihmisiä).

Toisinaan saa netistä myös lukea "hyviä" perusteluja sille, miksi tällainen temppuilu on oikeutettua. Nuo perustelut vasta naurettavia onkin. Yksi suosittu on se, että kyllä se mieskin sitten ilostuu ja heltyy kun nainen ilmoitta odottavansa lasta. Ja jos jostain kumman syystä kaveri ei heti innostu, niin viimeistään siinä vaiheessa kun uunituore sinappikone lykätään syyliin kaveri muuttuu saman tien malli-isäksi. Entäs sitten kun näin ei käykään (minkä uskon olevan paljon yleisempää kuin äsken kuvatun vaihtoehdon)? Seuraavaksi ollaankin yksinhuoltaja, joka ruikuttaa miehen petollisuudesta ja saattaa jopa kysyä miksei mies koskaan kertonut mielipidettään. Kertoihan se, mutta kun oli NIIIN hirveä vauvakuume, ettei miehen mielipiteellä ollut mitään merkitystä. Lisäksi ruikutetaan kuinka raskasta on kun ei ole edes miestä apuna.

Viime kädessähän kaikki tällaiset ongelmat juontavat jossain määrin juurensa siitä, ettei asioista puhuta ajoissa. Tai jos niistä puhutaan niin naiset sortuvat yleiseen naisten tautiin, eli ajattelemaan "kyllä minä sinun mielesi saan muuttumaan". Eikö olisi paljon helpompaa keskustella kaikista tulevaisuuden toiveista (myös lapsentekoon liittyvistä) ennen kun perustetaan yhteistä kotia, ym. Jos kumppaneiden toiveet näin merkittävissä asioissa ei kohtaa lienee turhaa jatkaa paljoakaan pidemmälle vaan jatkaa etsimistä, kunnes löytää kumppanin jonka kanssa elämänkatsomus näinkin tärkeissä asioissa kohtaa.

Jokaiselle pitää olla oikeus vakaumukseensa ja kukaan ei saa yrittää väkisin muuttaa toisen vakaumusta. Ja niinpä onkin helpompaa jakaa elämänsä ihmisen kanssa jolla on suhtkoht samanlaiset vakaumukset.

6 kommenttia:

Blogger Hreathemus kirjoitti...

Helou! Luovutan täten teille kaikille blogosfäärin Beautiful Blogger -palkinnon! Tässä palkinnon osoite ja ohjeet ovat seuraavanlaiset: saat/joudut kertoa seitsemän asiaa itsestäsi ja sen jälkeen laittaa palkinto kiertämään seuraavalle seitsemälle. Olette ehdottomasti kaiken tunnustuksen ansainneet valaisevilla teksteillänne. Olkaapas hyvä!

13. syyskuuta 2010 klo 21.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vihdoinkin uusi postaus! Tätä on odotettu!

14. syyskuuta 2010 klo 8.28  
Anonymous pilami kirjoitti...

Mä en voi kanssa ymmärtää miten (kaiksesta lukemastani / kuulemastani päätellen) jotkut menevät ihan naimisiin saakka juttelematta aikomuksistaan / haaveistaan perheen pääluvun suhteen. Siis mitä ihmettä - just tuostahan olisi syytä puhua. Mä olen sanonut miehelleni, että olisin kyllä heivannut hänet seurusteluaikana menemään, jos olisi ilmennyt, ettei hän halua lapsia. Ihan vain siksi, että olen aina itse niitä halunnut enkä olisi ollut siitä haaveestani valmis luopumaan. Toinen kysymys on tietysti sitten se, että saako niitä lapsia, mutta se ei mielestäni kuulukaan tähän.

24. syyskuuta 2010 klo 13.23  
Anonymous Peikko kirjoitti...

Ongelmia saattaa tulla, vaikka asioista puhuttaisiinkin. Ja myös miehet voivat sortua ajattelemaan, että toisen mieli vielä muuttuu. Itse tein miehelleni selväksi jo seurusteluaikana, etten välttämättä koskaan halua lapsia, ja kysyin haluaako hän siitä huolimatta mennä kanssani naimisiin. Halusihan se.

Nyt muutama vuosi myöhemmin hän kuitenkin haluaa kovasti lasta. Että ei se aina mee niin kuin Strömsössä, vaikka luulee toimineensa fiksusti...

3. lokakuuta 2010 klo 12.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä en kyllä allekirjoita tuota, että aborttia tehdessäni minun pitäisi "kysyä mieheni mielipidettä". Totta kai asiasta kerron, ja siitä keskustellaan, mutta itselleni on päivänselvää että vahingon sattuessa tekisin abortin miehen mielipiteestä riippumatta.

Onneksi tästä tuskin tulee ongelmaa, ensinnäkin huolellisen ehkäistyn takia, ja myös siksi että mieheni on yhtä vela kuin minäkin. Mutta noin yleisesti vähän takerruin tuohon sanamuotoon.

10. lokakuuta 2010 klo 20.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon sanaton! En tästä postauksesta vaan siitä', että naiset todellakin tätä harrastaa. Ja juu, osaahan ne miehetkin tehdä asioita ja ajattelevat sitten vaan että kyllä se nainen tottuu, mutta kun ne asiat eivät taida olla ihan sama asia. Niihin asioihin ei yleensä liity se että nainen joutuu sitoutumaan siihen seuraavaksi 18 vuodeksi ja jopa loppuelämäksi. Kyllä pitäis sellasissa asioissa käyttää pikkusen enemmän harkintaa ja parempaa sellaista kuin vain "mutta ku mää haluan ja ku on niin hirvee vauvakuume". Huh mitä hulluja!

18. joulukuuta 2011 klo 21.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu