Mutta kun sinusta tulisi niin hyvä äiti…
Jos olisi saanut euron jokaisesta kerrasta kun olen tämän kuullut kertoessani lapsettomuus valinnastani, olisin rahoilla jo tehnyt ainakin yhden ulkomaan matkan. Miten niin minusta tulisi hyvä äiti? Mistä hitosta te niin päättelette? Siksikö, että kykenen käyttäytymään lasten seurassa normaalisti ja ottamaan heihin kontaktia? Siksikö, että lapset näyttävät tykkäävään minusta? Tulisiko minusta hyvä äiti koska minut on kasvatettu sen verran hyvin, että osaan seurassa käyttäytyä asiallisesti, enkä siis näytä avoimesti kuinka epämukavaksi lapset usein oloni tekevät?
Ei ole olemassa mitään loogista selitystä sille, että minusta muka tulisi hyvä äiti. Olen päinvastoin varma, että minusta tulisi erittäin huono äiti koska en halua lapsia. Eikö se tunnu itsestään selvältä? Tuskin minä lastani sentään heitteille jättäisin mutta henkisellä puolella lapsen kärsimykset olisivat taatusti melkoiset. En takuulla pystyisi osoittamaan hänelle rakkautta ja purkaisin turhautumiseni ym. häneen.
Älkää siis väittäkö, että minusta tulisi hyvä äiti. Älkääkä ainakaan käyttäkö sitä korttina jolla yritätte vakuuttaa minut hankkimaan lapsi. Sillä se, että saan muutaman kuukauden ikäisen vauvan nauramaan tai että kolmevuotias natiainen kiipeää syliini, enkä aja häntä pois, ei tekisi minusta hyvää äitiä.
lähettänyt Pia
8.46
5 kommenttia:
Lasten naurattaminen onkin niin vaikeeta. Sano niille kukkuu, niin ne kikattelee itsekseen pitkän aikaa. Vähänlaisesti olisi tässäkin maassa huostaanotettuja kersoja, jos kukkuulla ja käytöstavoilla hyväksi äidiksi tultaisiin.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta vaahdotaan puolin ja toisin. Mielestäni on ihan normaalia päättää omasta elämästään; työurasta, asumismuodosta, aviosäädystä, lasten hankkimisesta/hankkimatta jättämisestä jne. Tämä kaikki tietenkin sillä edellytyksellä että kaikki vaihtoehdot ovat käytettävissä.
En olisi itse tehnyt koskaan lapsia jollei vahinkoa olisi sattunut (jääräpäisen ehkäisylääkärin ansiota sekin...), enkä ole tuntenut vauvakuumetta ennen kuin viimeisen parin vuoden aikana satunnaisesti. Siihenkin on syynsä: jälkeläinen täyttää pian 10 ja on ollut tarpeeksi kauan niin omatoiminen että olen unohtanut alkuaikojen vaivannäön. Toinen syy onkin sitten se perinteisempi: veljeni parivuotias on niin helppohoitoinen päivänsäde että tekee mieli omaa sellaista.
Mutta. Tunnen itseni äärimmäisen itsekkääksi kun haluan tehdä lapsen ja jäädä äitiyslomalle sitä hoitamaan. Esikoisen aikaan en malttanut odottaa että pääsen takaisin töihin, nyt tuntuu että voisin olla pari vuottakin kotona, ihan helposti. Olenko siis kypsynyt äitiyteen vasta nyt? En tiedä, hiekkalaatikonreunusäitiä minusta ei tule koskaan, ja lapsi pääsee isovanhempien luokse ensimmäiseen yökylään hyvissä ajoin ennen puolivuotispäiväänsä, kuten sisaruksensakin aikoinaan.
Meidän suvussa on muuten vain yksi täti joka on tyrkyttänyt lapsentekoa nuoremmilleen. Hänkin jonkinlaisena ilkeydenosoituksensa: oma tyttärensä kun aloitti lapsenteon 24 -vuotiaana ja nyt on viides tulollaan. Äitinsä mielestä pilasi elämänsä ja samaa toivotaan nyt muillekin. Vapaaehtoisia lapsettomia pariskuntia löytyy suvusta useita, ja ihan ovat suvun silmissä normaalin kirjoissa kaikki. Että löytyy suvuissakin, monenlaista.
Päätän romaanini tähän, onnea valitsemallesi tielle =)
Jos lasten nauramaan saaminen tekee joidenkin mielestä "automaattisesti hyväksi äidiksi", niin tulisikohan minusta näiden henkilöiden silmissä "huono äiti", kun nuo talttahampaat tuppaavat lähinnä rääkymään ja parkumaan, jos joutuvat edes hetkeksi minun syliini.
Nimim. Lapseton edelleen
Hei ja hyvää uutta vuotta!
Luin kirjoituksiasi, jotka ovat ihan tervetulleita. Hyvä, että jaksat ja uskallat puhua aiheestasi. Se nimittäin koskee meitä kaikkia naisia.
Itselläni on sellainen tarina, että tein kaksi aborttia nuorena (alle 20 v). Se jälkeen tapasin akateemisia miehiä, joilla ei ollut mitään kiinnostusta perheen perustamiseen. Aika kului, ja olisin voinut pistää itseni paksuksi monta kertaa, jos olisin halunnut.
Tapasin nykyisen mieheni ollessani 40. Ja päätin, että en vanhana enää tee lapsia. Anoppini odottaa minulta sitä, ja minua mobataan, koska olen liian vanha. Istun todellisessa rautaansassa. En tule saamaan mitään yhteyttä mieheni sukuun siitä syystä, etten enää voi tai halua saaada lapsia.
Kukaan ei puhu minulle, minua katsotaan alaspäin.
Voisin väittää, että elämme edelleen rautakautta. Asenteet eivät ole muuttuneet. Ymmärrän hyvin ajatuksesi, rakas sisko.
Lämpimin terveisin
Päivi
http://lillgusten.laif.fi/
Tää juttu tuli kun miun suusta. Olen kaikille sukulaisille ja tutuille sanonut, etten lapsia aio tehdä. Porukka on ymmärtäväinen, mutta heti selän käännettyäni alkaa se myhäily: niin, vielä..
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu