Lapsi huijaamalla

Minusta on aivan järkyttävää lukea/kuulla joidenkin naisten mielipiteitä siitä mihin he ovat oikeutettuja halutessaan lapsen. Minusta on aivan uskomatonta, että joukostamme löytyy naisia joiden mielestä on täysin oikeutettua naruttaa mies isäksi. Millä he oikeuttavat itselleen esim. tilanteen, jossa he jättävät pillerit pois kertomatta kumppanilleen (joka on tehnyt selväksi ettei halua lapsia ainakaan vielä) ja raskaaksi tullessaan toteavat yksinkertaisesti, että joku pilleri oli unohtunut tai ettei mikään ehkäisykeino ole täysin varma? Harvoin pistää niin vihaksi kun lukiessa tällaisia vinkkejä keskustelupalstoilla, jossa naiset kysyvät mitä tehdä kun mies ei halua lapsia ja itsellä on kauhea vauvakuume. Mihin hävisi oikeus omaan tahtoon? No ehkäpä se ei koskekaan miehiä, sillä saman ilmiön toinen puoli on naiset, jotka mielestään voi tehdä abortin kysymättä kumppanin mielipidettä (tarkoitan tässä nimenomaan vakituisessa suhteessa olevia ihmisiä).

Toisinaan saa netistä myös lukea "hyviä" perusteluja sille, miksi tällainen temppuilu on oikeutettua. Nuo perustelut vasta naurettavia onkin. Yksi suosittu on se, että kyllä se mieskin sitten ilostuu ja heltyy kun nainen ilmoitta odottavansa lasta. Ja jos jostain kumman syystä kaveri ei heti innostu, niin viimeistään siinä vaiheessa kun uunituore sinappikone lykätään syyliin kaveri muuttuu saman tien malli-isäksi. Entäs sitten kun näin ei käykään (minkä uskon olevan paljon yleisempää kuin äsken kuvatun vaihtoehdon)? Seuraavaksi ollaankin yksinhuoltaja, joka ruikuttaa miehen petollisuudesta ja saattaa jopa kysyä miksei mies koskaan kertonut mielipidettään. Kertoihan se, mutta kun oli NIIIN hirveä vauvakuume, ettei miehen mielipiteellä ollut mitään merkitystä. Lisäksi ruikutetaan kuinka raskasta on kun ei ole edes miestä apuna.

Viime kädessähän kaikki tällaiset ongelmat juontavat jossain määrin juurensa siitä, ettei asioista puhuta ajoissa. Tai jos niistä puhutaan niin naiset sortuvat yleiseen naisten tautiin, eli ajattelemaan "kyllä minä sinun mielesi saan muuttumaan". Eikö olisi paljon helpompaa keskustella kaikista tulevaisuuden toiveista (myös lapsentekoon liittyvistä) ennen kun perustetaan yhteistä kotia, ym. Jos kumppaneiden toiveet näin merkittävissä asioissa ei kohtaa lienee turhaa jatkaa paljoakaan pidemmälle vaan jatkaa etsimistä, kunnes löytää kumppanin jonka kanssa elämänkatsomus näinkin tärkeissä asioissa kohtaa.

Jokaiselle pitää olla oikeus vakaumukseensa ja kukaan ei saa yrittää väkisin muuttaa toisen vakaumusta. Ja niinpä onkin helpompaa jakaa elämänsä ihmisen kanssa jolla on suhtkoht samanlaiset vakaumukset.