Kohtaaminen

Juhlimme vappua "vanhalla porukalla" ystäväni luona. Juhlat kestivät pari kokonaista päivää ja sisälsivät runsaasti naurua ja laulua. Kiitettävästi ehti paikalle myös perheellisiä ihmisiä, ainakin piipahtamaan.

Keskustelin erään minulle entisestään tuntemattoman kolmikymppisen herrasmiehen ja tämän tyttöystävän kanssa asuinpaikasta ja sen valitsemisen kriteereistä. "Toki lapset vaikuttavat asunnon ihannesijaintiin," sanoin, "mutta koska meille ei tule lapsia, meidän ei tarvitse ottaa sitä huomioon sijaintia miettiessämme."
"Miksei tule?" nuori mies huudahti, selvästi hämmentyneenä. Ennen kuin ennätin reagoida mitenkään, hän punastui ja jatkoi: "Anteeksi! Olipa idioottimainen kysymys."

Jatkoimme keskustelua asumisesta ja hurrasin mielessäni miehen jopa humalatilassa (pienellä viiveellä, mutta kuitenkin) toimivalle tilannetajulle. Mainittakoon siis vielä, että mä en tunge lapsettomuutta tai sen valitsemista joka keskusteluun, mutta kun tässä puhuttiin keskusta- ja lähiöasumisen hyvistä ja huonoista puolista.