sunnuntai 22. huhtikuuta 2007
lauantai 14. huhtikuuta 2007
Valon artikkeli
keskiviikko 4. huhtikuuta 2007
Yhtä kokemusta viisaampi
Valitsemme siis ajatuksemme ja näkökulmamme. Voisimmeko valita toisin? Sen sijaan, että lannistuisimme, kokisimme epäonnistumista tai suuttuisimme, voisimmeko kenties katsoa asiaa toisesta näkövinkkelistä käsin. Moni asia näyttäisi eriltä.
Huomasin sen tänään. En päässyt opettajan pedagogisiin. Sen sijaan, että valitsin sen epäonnistumiseksi, päätin että vain parempaa on luvassa. Minä ansaitsen vain parasta mahdollista hyvää ja sillä siisti. Tuo ovi meni kiinni, mutta jossain toisaalla avautuu ovi loisteliaaseen tulevaisuuteen.
maanantai 2. huhtikuuta 2007
Mutta kun sinusta tulisi niin hyvä äiti…
Jos olisi saanut euron jokaisesta kerrasta kun olen tämän kuullut kertoessani lapsettomuus valinnastani, olisin rahoilla jo tehnyt ainakin yhden ulkomaan matkan. Miten niin minusta tulisi hyvä äiti? Mistä hitosta te niin päättelette? Siksikö, että kykenen käyttäytymään lasten seurassa normaalisti ja ottamaan heihin kontaktia? Siksikö, että lapset näyttävät tykkäävään minusta? Tulisiko minusta hyvä äiti koska minut on kasvatettu sen verran hyvin, että osaan seurassa käyttäytyä asiallisesti, enkä siis näytä avoimesti kuinka epämukavaksi lapset usein oloni tekevät?
Ei ole olemassa mitään loogista selitystä sille, että minusta muka tulisi hyvä äiti. Olen päinvastoin varma, että minusta tulisi erittäin huono äiti koska en halua lapsia. Eikö se tunnu itsestään selvältä? Tuskin minä lastani sentään heitteille jättäisin mutta henkisellä puolella lapsen kärsimykset olisivat taatusti melkoiset. En takuulla pystyisi osoittamaan hänelle rakkautta ja purkaisin turhautumiseni ym. häneen.
Älkää siis väittäkö, että minusta tulisi hyvä äiti. Älkääkä ainakaan käyttäkö sitä korttina jolla yritätte vakuuttaa minut hankkimaan lapsi. Sillä se, että saan muutaman kuukauden ikäisen vauvan nauramaan tai että kolmevuotias natiainen kiipeää syliini, enkä aja häntä pois, ei tekisi minusta hyvää äitiä.
Sukuhulinaa
Istuimme mummolassa porukalla, minä, äiti, sisko perheineen, täti miehineen ja eno tyttärineen. Eli 9 aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Olemme kohtuullisen puheliasta sakkia ja tuolla porukalla saa huutaa muiden yli saadakseen äänensä kuuluviin. Kahvia keitetään tauotta ja mummo veivaa kuulolaitetta pienemmälle kun volyymi kasvaa. Suku on ihana asia.
Oli ihana nähdä kummityttöä ja tämän pikkuveljeä. Viisivuotias virpoi kaikki sukulaiset erikseen ja oli oikein suloinen luonnonkiharoineen ja noitahattuineen. Pikkuveli vierastaa mua vähän, mutta alkaa jo sulaa. Uskomatonta, miten paljon noita ipanoita voi rakastaa. Mutta en mä silti omaa ottaisi, en!
Kummityttö kyseli taas, miksei täti halua synnyttää vauvaa. Viisivuotiaalle se on hankala asia. Istuttiin keinutuolissa ja selitin, että kaikille ihmisille se ei ole oikea ratkaisu. Tädin tehtävä on olla hyvä ihminen ja erityisesti oikein hyvä täti. Tytön mielestä hänen äitinsä voisi tehdä mullekin vauvan, synnyttää sen ja antaa sitten vasta. Kiitin kauniisti ajatuksesta, mutta kerroin ettei se nyt ole tarpeen. Vaikka olisinkin halunnut nähdä siskoni ilmeen jos olisi kuullut ehdotuksen :D